Sunday, October 28, 2012

Gangnam Style

Nyt jänskättää! Suoraan tänne meijän alueelle on ennustettu tuota hurrikaani Sandy:n kulkurataa, ja tässä siihen valmistaudutaan parhaimmillaan. Kauppassa oli eilen (lauantai) aamuna kahdeksan aikaan jo yli 30 metrin jonot ja vesi loppunut. Kaikki menee hamstraamaan purkitettuja ruokia ja kynttilöitä sun muita, koska sähkökatkokset ei oo täällä mitenkään harvinaisia edes pienemmissä myräköissä. Nyt on varoteltu jopa 10 päivän katkoksista, eli voi olla ettei musta kuulu sit pitkäään aikaan tän jälkeen! Heräsin tänään ku isi raahaa grilliä tuosta mun huoneen ohi sisälle, samoin päivävarjo, pöytä, tuoleja, ja roskikset. Vielä ei näy myrskyä, paitsi ihan vähän alkaa tuulee. Aika jännnää, oon iha innoissaan tavallaan. Toivon, että ois sen verran vahva että koulut suljetaan (hah eli ei tarvitse kovin vahva edes olla). edit// koulut suljettu sekä maanantai että tiistai wihiuuuu!

Voisin vielä eilisestä vähän kertoilla. Oli siis mun kaverin syntymäpäivä, ja koska hän on korealainen, niin luonnollisesti mentiin korealaiseen syömään. Hänen vanhemmat oli mukana joka oli mun mielestä vähän outoa, muttei se loppujen lopuksi haitannutkaan yhtään. Varsinki se äiti oli ihan huippu! Sai kyllä nauraa niiden jutuille, ja olin iha yllättynyt ku aina saa kuulla kuinka ankaria korealaiset vanhemmat on. Ravintola oli kyllä jonkinlainen kokemus, vaikka ruoka ei ihan mun mieleen ollutkaan. Ja puikoilla piti syödä hui kamala! Onneksi sen verran seki multa luonnistu että niitä lihapaloja onnistuin lappomaan suuhun jonku verran. Joku korealainen MTV oli siinä päällä ja tuijottelin sitä ahkeraan, ja koska onhan PSY saanu kunnolla kansainvälistä huomiota, nii pitihän sitä Gangnam Styleä soittaa sellaset 3 kertaa 20 min sisään, kaikki ereillä musiikkivideoilla. Sit mentiin korealaiseen leipomoon ja siellä oli rivejä jossa oli hirvesti maistelupaloja, ja voi vitsit oli muuten hyviä! Tosi suomalaistyylisiä itseasiassa, kääretorttuja sun muita. Illalla kotosalla vielä katoin Titanicin ja voi että, aina se on yhtä surullinen, mutta ihana!

Tämä tyttö lähtee nyt syömään äipän tekemiä lettusia vielä kun sähköt on ja maidot pitää käyttää :D




jotain kuplivaa munakeittoa

maistiaisia

titanicin pariin
Heipati hei kaikille! ♥


10 comments:

  1. eikä vähänkö siistiä varmaan asua amerikassa! kuinka kauan ootte asuneet siellä :)? tuli kauhee matkakuume päästä tuonne! Ikävöitkö silti suomeen? Sait musta uuden lukijan 8)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. oon nuorempana asunu reilu 3 vuotta, mutta täälllä oon nyt asunu reilu 2 v :)oijoo suosittelen ehottomasti käymistä missäpäin amerikkaa vaan jos joskus on mahollisuus päästä! on kyllä tooosiii kova ikävä suomeenkin ja kaikkia kavereita siellä, mutta ens kesänä muutan jo takasin nii ei nii pahalta tunnu enää :) jee kivakiva kiitos! :)

      Delete
  2. Mulla ois sulle haaste mun blogissa! :)

    http://behappywithheidi.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aww oon otettu! :) teenpä tuon tässä joskus:)

      Delete
  3. tosi kiva blogi tää ! :)

    http://tiitumoi.blogspot.fi/
    käys tsekkaa ja lukijaks saa liittyy jos kiinnostaa. :>

    ReplyDelete
  4. Wää tykästyin tosi paljon sun blogiin! Tykkään bannerista, kirjotustyylistä, kuvista.. jään ehdottomasti lukijaksi! :) Tää oli just sitä erilaisuutta mitä Demissä etinki c:


    http://keystomylife-annika.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi jeejee ihana kuulla!!! käyn kattelee sunki blogia kuha pääsen iha koneelle :)

      Delete
  5. tooosi ihana blogi :-) ja oon huiman kateellinen että asut yhdysvalloissa :o sait innokkaan lukijan!


    http://anzaxd.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. vooi kiitos hirmuisesti! noh älä turhaan oo kateellinen :) käyn kattoo sun blogia kans myöhemmi tännään :)

      Delete