Thursday, January 24, 2013

Winter Wonderland

Aamulla herättiin lumipeitteeseen, mutta pettymyksenä tuli se, ettei kouluja oltu suljettu! Oli 2-hour delay joka tarkottaa siis, että koulu alkaa 2 tuntia normaalia myöhemmin, eli 9:20. Olihan jo sekin tietysti tosi mukava ku sai rauhassa laittautua kerrankin ihmisen näköseksi kouluun.

 Ajomatka kouluun oli kylläkin sitäkin järkyttävämpi! Auto ei meinannu millään pysyä hallinnassa kun tietenkin ihan kesärenkailla siellä liukastelin, ja jarrut ei totellut missään nimessä toivotulla tavalla. Yhdet valotkin vaihtu punasiksi ja vaikka pidin ihan pohjassa jarrujalkaa niin liusuttiin paljonkin risteyksen puolelle, mutta onneksi sattui olemaan sellainen risteys jossa se ei loppujen lopuksi haitannut. Säikäytti kylläkin!!

Kotimatka sujui onneksi huomattavasti helpommin, koska teitä oli suolattu aika runsaasti. Iltapäivä/ ilta on mennyt Iholla-sarjan parissa jota päätin alkaa nyt seuraamaan kerta viime vuonna tykkäsiin siitä niin kovasti. Aika ristiriitaisia mielipiteitä mulle on muodostunut tämän vuoden naisista, tällä hetkellä se Johanna on varmaan lemppari :)

Pitäisi tässä jonkun verran lueskella huomiseen fysiikan kokeeseen, mutten millään saa itteäni motivoitumaan tarpeeksi. Rahoja oon laskeskellu, laukkua tyhjentäny turhasta roinasta ja seuraavaksi suunnitelmissa varmaan huoneen järjestelyä kun kaikki tuntuu paljon kivemmalta ku kouluhommat just nyt.. Huomenna on onneksi tokan quarterin viimeinen päivä joka tarkottaa että puolen vuoden arvosanat on nyt aikalalla purkissa ja voin huokasta helpotuksesta siinä mielessä että pitäisi pysyä kaikki nuo aineet A:ssa. Pitkän viikonlopun jälkeen keskiviikkona aloitetaan taas puhtaalta pöydältä!

Mitä loistokkainta perjantainta teillä kaikille ihuuksille, ja kuten yks mun opettajista sanoo aina ennen viikonloppua: make smart, ethical decisions. Haha nojuu hejdå!







7 comments:

  1. 7:20 normaalisti kouluu? Hui ku aikasin! :O

    ReplyDelete
    Replies
    1. jep.. :s vihaan sitä!! joka aamu yhtä tuskaa :D

      Delete
  2. tosi ihana banneri <3 hyvä et pääsit turvallisesti autolla kotiin koulusta ^^
    ihana blogi muutenki (:

    forangelseyes.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kiitos paljon!! ja niimpä, sai huokasta helpotuksesta :D

      Delete
  3. Voitko tehä joskus sellasen videon mis esim. näytät sun päivän vaatteet, valmistat aamupalan ja meet kouluu ja kuvaat sitä matkaa ja vaik koulun pihaa(onks se siel sallittuu?) ja jos saisit kuvata jotain sun kavereit kans? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo ehottomasti ois siistiä! :)

      Delete
    2. Hyvä! Ois kiva kuulla ku puhut englantii ja suomee siin samal videol :)

      Delete